Kansainvälinen Top Dog Show
2005
29.01.2005
Turku, Messu- ja Kongressikeskuskeskus
|
Järjestäjät: Lounais-Suomen Kennelkerho, Lounais-Suomen Pystykorvayhdistys, Lounais-Suomen Spanielikerho, Maakaston Erästäjät, Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura, Turun Käyttökoirakerho, Turun Palveluskoiraharrastajat, Turun Seudun Kääpiökoirat, Turun Vinttikoirakerho, Turunmaan Kennelyhdistys, Turunmaan Samojedistit, Varsinais-Suomen Beagle Sijoitus: Sain
punaisen nauhan ja olin kakkonen. |
|
Perjantaina isännän ja emännän tultua töistä kotiin alkoi kauhea hyörinä. Onneksi minua ei unohdettu ja sain normaaliin tapaan ruokani ja pääsin lenkillekin. Mutta tultuani emännän kanssa lenkiltä oli kasseja eteisessä. Arvasin, että lähdemme matkalle ja koiranäyttelystä kuuluivat puhuvankin. Edellisenä iltana oli isäntä jo ajanut "uuden" asuntovaunumme talomme eteen ja sinne oli jo kannettu tavaraa. Turkuun pääsimme illalla kovan pakkasen saattelemana ja leiriydyimme messukeskuksen parkkipaikalle. Syönnin jälkeen pääsin iltakävelylle haistelemaan turkulaisten koirien viestejä. Hiukan vaunussa olo oli aluksi outoa,
mutta emännän vakuutettua minulle, ettei kaikkia ohikulkijoita kuulu
haukkua, rauhoituin järsimään puruluutani. Aamulla isännän nostettua verhon ylös keksin, että ikkunasta oli kiva seurata mitä ulkona tapahtuu. Syönnin ja lenkin jälkeen kävimme ilmoittamassa minut näyttelyyn ja veimme telttani kehän laidalle odottamaan. Koska arvostelun alkuun oli reilusti aikaa, päättivät isäntä ja emäntä etukäteen suunnitellun mukaisesti lähteä ostoksille. Minä pääsin autoon mukaan. Ei minua haitannut vähän aikaa odottaa autossa. Käytin senkin ajan hyödyllisesti ja otin pikku nokoset.
|
![]() Näyttelyn tuomarina oli Markku Santamäki. Minä pääsin jo juniorisarjaan - en ole enää pentu. Meitä oli kaksi koiraa kehässä. Minähän tykkään esiintyä, joten kehässä olo on ihan kivaa. Nakkien jakelu vaan ei oikein pelannut. Yritin siitä pienellä haukahduksella emäntää muistuttaa, mutta ei hän vissiin heti ymmärtänyt. |
Vasta
kun tuomari oli minut katsastanut ja siirryimme kehän laidalle
odottamaan, muisti emäntä antaa pari nakin palasta.
Emäntä oli tyytyväinen tuomarin annettua punaisen nauhan. Ja sainhan minä lopulta nakkia, kehästä poistuttuamme hotkin emännän kädestä kiireen vilkkaa nakinpalat suuhuni, ennen kuin emäntä ehti muuttaa mieltään ja sulkea nakkipussin suun. |
|
|
|
|