Kaikkien rotujen drive in-näyttely Rauma Show 2005
Lähdepellon Urheilualue, Rauma

Järjestäjät: Rauman Käyttö- ja Seurakoirat r.y., 
Rauman Maalaiskunnan Metsästysseura r.y. ja 
Rauman Ympäristön Urheilumetsästäjät r.y.

Sijoitus: Tulin kolmanneksi

Osallistujia: urosten junioriluokassa: 3 koiraa

JUN EH3

 

Kylmänä lauantaiaamuna  4.6.2005 lähdimme autolla kohti Raumaa. Nyt meillä ei ollut asuntovaunua mukana, kun Rauma on niin lähellä. Emäntä sanoi laittaneensa liian vähän vaatetta päälle ja halusi pitää minua sylissä - minä kuulemma lämmitin mukavasti. Mikäs siinä oli sylissä ollessa, kun koko ajan sai rapsutuksia. Oikeastaan mukavampi minulla sylissä oli kuin istua kylmässä maassa tai olla yksin häkissäni - siellä kun ei kukaan rapsuttanut. 

Tuomarina oli Alankomaista Wim Wellens.

Emäntä kehui, että minä olin taas kiltisti kehässä. Totta kai, kun tiesin, että emännällä oli nakkipussi taskussa.

Tuomari meitä tarkasteli ja sijoitti minut kolmanneksi. Ei meitä useampaa minun sarjassani ollutkaan.

 

Tuomari selitti oikein sanallisesti miksi sijoitti meidät kuten sijoitti.

En minä niistä selityksistä juuri perustanut...

"Anna lisää nakkia !"

Nyt tuli tylsää..

..."Lähdetään jo...

..tuolla on tyttöjä."

 

Vaikka ilma oli kylmä, oli kuitenkin poutaa. Sade kyllä hiukan uhkasi, mutta emme kuitenkaan kastuneet kentällä. Vasta kotiin päästyämme alkoi sataa ja satoikin koko illan. Iltalenkin jälkeen oli tosi märkä olo, kun sade kasteli.

SULJE IKKUNA