Lahden kansainvälinen koiranäyttely
Lahti, Messu- ja suurhalli

23.4.2005

Järjestäjä: Salpausselän kennelpiiri ry

Sijoitus: junioriurosten ensimmäinen, kooikerhondje urosten kakkonen

Osallistujia: urosten junioriluokassa: 3 koiraa
"paras uros" -kehässä (ERI): 5 koiraa

JUN ERI-1, PU-2, VARASERTI

Perjantaina oli ihme päivä. Isäntä kävi jo puolen päivän aikaan kotona... herätti minut... mutta toisaalta... oli ihan kiva päästä ulkoilemaan. Sitten tulivatkin normaalia myöhempään kotiin. Olivat hakeneet meille uuden auton, joka kuulemma jaksaa paremmin vetää meidän asuntovaunua. Vaunu olikin haettu etupihalle jo torstaina. Olin tarkkaan vahtinut emännän pakkaamista, että varmasti muisti ottaa minun evääni mukaan.

Perjantaina siis lähdimme ajamaan Lahteen. Oli pitkä matka. Pysähdyimme muutaman kerran jaloittelemaan. Perillä olimme vasta myöhään. Muitakin koiria oli jo paikalla ja vähän ehdin tehdä tuttavuutta parin kaverin kanssa, kun emännän kanssa kävimme kävelyllä isännän laittaessa vaunua paikoilleen. Isäntä ja emäntä eivät siinä illalla syönnin ja lenkin jälkeen muuta jaksaneet kuin mennä nukkumaan. Minua ei olisi vielä väsyttänyt, kun olin nukkunut melkein koko matkan.

Aamulla keksin asuntovaunussa uuden tarkkailupaikan vaunun etuikkunan ikkunalaudalta. Isäntä nimitteli minua kissaksi, kun sillä tavalla taiteilin ikkunalaudalla. Mutta kun siitä näki niin hyvin katsella ulos ja tarkkailla ikkunan takana kulkevia koirakavereita.

Pitkän, pitkällisen odottelun jälkeen tuli vihdoin minun vuoroni päästä kehään. Olinkin jo ihan kyllästynyt odotteluun.

Tuomarina oli Susie Svoldgaard Tanskasta.

Annoin tuomarin tarkastaa hampaani... hiukan yritin mennä takapakkia, kun en siitä hampaiden katsomisesta niin perusta... emäntä piti kuitenkin niin kiinni, etten päässyt peruuttamaan.

Kiltisti seisoin paikallani tuomarin arvioidessa minua, vaikkei emäntä hihnasta pitänytkään kiinni.

Suuri oli emännän hämmästys, kun tuomari kehotti MEITÄ menemään ykköspaikalle ja antoi vielä vaaleanpunaisen ruusukkeen: olin niin erinomainen että pääsin kehään vielä toisenkin kerran, jolloin siellä oli kaikki ERI-arvostelun saaneet ja sijoituin toiseksi ja sain vielä vaaleansinisen ruusukkeen.

Näyttelyssä minua vähän hämmästytti, kun Lukan isäntä ja emäntä olivat paikalla, mutta Lukasta en nähnyt hännän heilautustakaan.

 

Pitihän minusta sitten vaunussa ottaa kunnon poseerauskuva ruusukkeiden kanssa.

 

Näyttelyn jälkeen syötyämme suuntasimme liikkuvan kotimme kohti Riihimäen Lempivaaran leirintäaluetta.

Sunnuntai aamuna istuin tapani mukaan katselemassa ikkunasta ulos odottaessani, että isäntä tai emäntä ehtisi leikkiä kanssani. Ne vaan istui lukemassa.

Lähtiväthän ne sitten kanssani ulos. Kiersimme saman metsälenkin kun edellisenä päivänä emännän kanssa. Nyt isäntäkin näki hienon reittini. Oli ihania tuoksuja.
Leirintäalueella oli myös minua isompi eläin. Emäntä sanoi sen olevan poni. En tiennyt kuinka siihen otukseen olisi pitänyt suhtautua, joten varmuuden vuoksi haukuin sitä. Emäntä kyllä yritti toppuutella ja sanoi, ettei sille kuulu haukkua, mutta en uskonut... kun se oli niin isokin. Kun emäntä otti minut syliin ja vei lähelle sitä otusta muka tutustumaan, niin varmuuden vuoksi hiukan murisin sille.