Suomen Spanieliliiton vuoden 2004
päänäyttely 16.10.2004
Hyvinkää, "Wanha Areena"
Järjestäjä: Suomen Spanieliliitto
Sijoitus:
Sijoituin toiseksi
Osallistujia: 5-7 kk urospentuja
3 koiraa
Lähdimme
aikaisin (kello 04.00) aamulla autoilemaan, koska ajettavaa matkaa oli
noin 200 kilometriä. Herätys keskellä yötä ihmetytti minua. Matkalla
sain jaloitella Forssan Autokeitaan Hesburgerin parkkipaikalla, jossa minua varten oli jätetty kivoja hampurilaisten papereita tutkittavaksi. Hyvinkää
oli lähellä edellisen näyttelypaikkaani Riihimäkeä. Näyttely alkoi
9.00 ja paikalla piti olla jo tuntia ennen. No me olimme jo puoli
kahdeksalta ja niin saimme teltalleni hyvän paikan.
Näyttelyn pitopaikka oli iso urheiluhalli, jonka lattialle oli levitetty vihreät villaiset kokolattiamatot. |
|
Odottaminen
ei ole vieläkään kivaa. Oma vuoroni oli jo kolmantena koirana, mutta
kesti pitkälle iltapäivään, ennen kuin kaikki 60 kooikkeria oli
arvosteltu. Tämä oli uusi ennätys Skandinaviassa. Olipa meitä suloisen
rodun edustajia paljon paikalla.
Kivointa (kaverien näkemisen ja nakin palojen jälkeen) oli taas emännän sylissä olo. Vähän olisi tehnyt mieli kiivetä olkapään yli. |
Tuomari Jo Schepers arvosteli minut. |
Sijoituin toiseksi.Arvostelussa
luki:: Eli suomeksi: Olen muuten huipputyyppi, mutta jalkojen pitäisi olla vähän pidemmät ja mustan karvan pitäisi vähentyä vielä punertavista täplistäni. ;-) Urokset - 5-7 kk, |