Kaikkien rotujen pentunäyttely
5.9.2004,
Riihimäki, Suomen metsästysmuseon ulkoalue
Järjestäjä: Kanta-Hämeen Noutajakoirayhdistys
r.y.
Sijoitus: Sain
kunniapalkinnon ja olin urospentujen kakkonen.
Urokset - 5-7kk,
PEN1 KP, PU2
Aamulla
lähdimme aikaisin liikkeelle ehtiäksemme ajoissa näyttelypaikalle.
Isäntä valitti emännän pakkaavan ihan liikaa tavaraa mukaan. Minulle
oli tärkeintä, että minun evääni tulivat mukaan.
Ehdimme paikalle ajoissa. En meinannut malttaa antaa emännän ilmoittaa minua, kun olisin heti halunnut mennä tutustumaan kaikkiin muihin pentuihin. Pitkä ruoho oli märkää eikä emäntä päästänyt minua riehumaan muiden kanssa. Olisin kuulemma kurastanut turkkini. |
Onneksi
aurinko alkoi paistaa eikä satanut.
Odottaminen oli pitkästyttävää, vaikka olikin mukava istua emännän sylissä rapsuteltavana.
Mutta kun olisi ollut niin mielenkiintoista tutkittavaa. |
Lopulta
menimme kehään ja sitten piti seurata...
|
Sain
kunniapalkinnon ja olin urospentujen kakkonen.
Arvostelussani sanottiin: Urokset - 5-7kk, |
|
| Kuvassa vasemmalta
lukien: Minnie,
Sani,
Sade,
Vili, Nipa
ja Sira.
Koikkereita oli yhteensä 7.
Ryhmäkuvasta puuttuu Lenni,
joka oli nukkumassa ja lepuuttamassa jalkaansa. |
Lisää kuvia Nella-koikkerin sivuilla |
Näyttelystä sain kotiin tuomiseksi myös uusia leluja. |