Match Show
Pori, Ruokacenterin parkkipaikka
Järjestäjä: WeCa
Sijoitus:
pienten koirien, sinisten 2.
|
|
|
Osallistuin emäntäni kanssa agilityseurani
WeCa:n järjestämään match showhun. En oikein jaksanut keskittyä koko hommaan. Mieluiten olisin leikkinyt muiden koirien kanssa. Koiria oli tosi paljon ja koirat oli jaettu pieniin ja isoihin koiriin. Minä tietysti olin pienissä koirissa. Kehään menoa piti odotella mielestäni ikuisuuden, kun kehään mentiin n. 10 koiran erissä, jolloin jaettiin koirat sinisiin ja punaisiin. Odotellessamme kehään pääsyä minä istuskelin omalla alustallani emäntäni jalkojen juuressa. Mielestäni meidän vieressä oleva koira vaani alustaani ja välillä minun piti sille vähän muristakin, kun se tuli liian lähelle. Sitten se vielä tuli samaan aikaan kehäänkin, jolloin pääsin tarpeeksi lähelle ja sain oikein kunnolla muristua sille. Emäntä minua komensi, että en olisi saanut kehässä äristä. No, ehkä juuri sen vuoksi sain sinisen nauhan. |
Toisella
kerralla kun kaikki siniset menivät kehään sijoittamista varten,
tarkasteltiin kaikki pikkukoirat pöydällä. Minua ei olisi huvittanut
seistä pöydällä ollenkaan.
Paljon mieluummin olisin vaan istuskellut. |
Mutta kyllä minä osaan seurata emäntää.
Sijoituimme sinisten kakkoseksi, kun toisella kerralla kehään mennessämme ei se ikävä koira ollut mukana, jaksoin paremmin keskittyä... |
|
| "Kukas se siinä..." |
Jee... sitten oli virallinen osuus ohi ja pääsin leikkimään tytön kanssa, johon olin heti alussa iskenyt silmäni. |