Minähän olen sitä mieltä ollutkin, että Minä olen Viliä komeampi. Nyt vissiin isäntä ja emäntäkin on sen huomannut, kun Vili joutui jäämään kotiin ja Minä pääsin näyttäytymään tuomarille ja yleisölle.

Loppujen lopuksi kuitenkin huomasin, että olisi siitä Vilistä voinut olla mukavasti seuraa, kun tuntui pitkästyttävältä odotella omaa vuoroa.

Lopulta minut kutsuttiin kehään – isännän otin mukaan.

Isäntä minua moitti, kun olisi pitänyt kulkea hihnassa nätisti… mutta kun kirsuun tuli niin mukavia hajuja… niitä oli ihan pakko hiukan nuuskia.

Mutta osaan minä vierelläkin
kulkea, jos vaan tahdon.

 
Tuomari ei minua kauan jaksanut kiinnostaa, totesin tylsäksi tyypiksi. Salaperäiset tuoksut kentällä ja ympäristössä olivat mielestäni paljon mielenkiintoisempia.

Minä olin kuitenkin ihan kiltisti antamassa tuomarin katsoa hampaita, mutta kun se pelkäsi koskea ja yritti vaan hipaisulla saada suutani auki…

...ei tarvi katsoa, jos ei kiinnosta… otin hiukan etäisyyttä… senköhän vuoksi tuomari oli sitä mieltä, että minulla on muka pelokkaat silmät.

Tuomari asetti mitan 40 cm ja sanoi isännälle, että se on Hollannissa minimi uroksen hyväksytty korkeus. En sitten viitsinyt oikaista sitä tuomaria, että ei se suinkaan rotumääritelmän mukaan ole mikään minimi.

Tuomarin miettiminen kesti niin kauan, että minä yritin välillä lepuuttaa jalkojani, mutta isäntä patisti aina vaan uudestaan seisomaan.

No, kyllähän minä seisoakin osaan, jos vaan nakinpalojen jakelu pelaa tarpeeksi taajaan.

Saisikohan rapsutteluista lisäpisteitä?

 
Odottaminen tympii !!

"Mikä kestää… eikö sihteerin kynä toimi vai eikö tuomari osaa päättää mitä kirjoituttaa?"

No lopultakin se paperi ojennettiin isännälle. Tule isäntä nyt sitten jo, mennään, kyllä täällä tulikin jo seisoskeltua.

Päästyäni vapaalle kehästä, pääsin tekemään tuttavuutta lajitoverin Luken kanssa. Hiukan leikkiä yritin, mutta osoitin kyllä olevani pienempi.

Arvostelu