"VILIN PÄIVÄKIRJA"
31.12.2004
UUDEN VUODEN AATTO
Kun
odotin laumani kaksijalkaisia jäseniä kotiin, niin enpä tiennyt
millainen päivä oli tulossa. Isännän ja emännän tullessa kotiin
heitin normaaliin tapaani pienet cha cha chaat ja otin vastaan hyvät
rapsutukset, sain ruokani ja lähdettiin emännän kanssa lenkille.
Yhtä äkkiä lenkillä ollessamme alkoi sihisemään ja suhisemaan kummallisesti. Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt mitään erikoista. Jatkoin kaikessa rauhassa tien varren hajujen rekisteröintiä, kun pamahti. Hypähdin melkein pois turkistani (noin niinkuin kuvaannollisesti, kun eihän se turkki mihinkään karkaa - onneksi). Olisin sännännyt heti kotiin, mutta emäntä rauhoitteli, että ei ole mitään hätää, pikkupojat vaan leikkii raketeilla. Päätin uskoa emäntää ja jatkoin tuoksujen kartoitusta. Illan aikana pauke kuitenkin tiheni... mutta ei minua peloittanut .... ei ainakaan nallen kanssa (kts. kuva). Emännältäkin sai tavanomaiseen tapaan rapsutuksia heti, kun menin sopivasti tuijottamaan häntä. Iltalenkille klo 20.00 maissa en silti suostunut lähtemään. Emäntä yritti houkutella lenkille, mutta olin itsepäisesti sitä mieltä, että ei ole tarvis ja vikisin tahtovani takaisin sisälle. Emäntä sanoi, että pitäisi kuitenkin pissiä ennen sisälle menoa. No, juoksin pikavauhtia lähimmän puun juurelle, nostin koipeani, pissin ja juoksin saman tien takaisin kotiovelle haukahtaen emännälle tiedoksi, että "minä pissin jo, päästä sisälle". Sisällä oli ihan kiva leikkiä ja katsella isännän ja emännän kanssa telkkaria. Mutta ollessamme jo nukkumassa alkoi äkkiä ihan hirveä pauke ja ulko-ovemme ohi kulki ihmisiä edes takaisin. Minä siitä haukkumaan, että emäntä ainaskin heräisi katsomaan mitä ihmettä tapahtuu. Hän kuitenkin vaan käski nukkua. Milläs sitä nukut, jos ei nukuta... Hivuttauduin emännän sängyn viereen, laskin kuononi sängyn reunalle ja tuijotin. Havahtui se emäntä sitten sen verran, että rapsutti minua vähän aikaa. Se tuntui mukavalta ja vähän ajan päästä alkoi silmäni taas mennä kiinni, joten kömmin omaan sänkyyni nukkumaan. Aamulla oli tosi kiva lenkki - joka puolelta löytyi tikkuja suussa kanneltavaksi. Harmitti vaan, kun suuhun mahtui vaan yksi tikku kerrallaan. |