Keskiviikkona 3.8.2005 lähdimme taas vaunuilemaan. Ajoimme Oripäähän Krapurannan leirintäalueelle. Saimme juuri vaunun pysäköityä ja etuteltan pystytettyä, ennen kuin alkoi sataa.

Krapurannan toimisto (vas) ja kulkurintupa (oik.) -rakennukset

Koko lomapätkän ajan ilmat olivat epävakaita ja sadekuuroja tuli joka päivä. Onneksi poutaakin oli välillä.

Ihan vaunumme vierestä lähti metsään kuntopolku, jonne oli kiva mennä lenkille, kun siellä pääsin juoksemaan vapaana. Välillä minä kyllä hukkasin emännän. Tai niin ainakin luulin. Olin tainnut juosta omin päin vähän liian pitkälle ja emäntä oli mennyt puun taakse piiloon, mistä kiireesti takaisin päin juostuani ja vähän etsittyäni hänet löysin. Tarkoitus kai oli, että oppisin pysyttelemään hänen lähettyvillään. 

Aamuisin heti, kun huomasin aamupalatarvikkeiden ilmestyvän pöydälle, menin pöydän viereen valmiiksi vahtiin. Vaunussa emäntä ja isäntä usein heltyivät syödessään antamaan minullekin makupaloja pöydästä, vaikka kotona sellainen ei olisi tullut ollenkaan kyseeseen. Olenkin todennut, että vaunussa ollessamme ja lomaillessamme on sääntöjä ja  kieltojakin hiukan jätetty kotiin. 

Perjantai-illalla huomasin emännän alkavan laittautua. Arvasin, että nyt ne kohta lähtee. Minut jätettiin vaunuun nukkumaan, kun isäntä vei emännän tanssimaan Pappisten lavalle. No, mikäs minun oli vaunussa nukkuessa. Sittenpä jaksoin seuraavana aamuna pirteänä herättää isännän lenkille. Isäntä kyllä nurisi, mutta lähti kuitenkin.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli kova kaatosade. Aamulla isännälle ja emännälle oli ikävä yllätys huomata kaikkien etutelttaan jääneiden kenkien olevan litimärkiä. Onneksi kummallekin löytyi vaunusta vielä yhdet kuivat kengät. Sunnuntaina lähdimme kotiin päin ja saimme juuri teltan kasaan ja auton vaunun perään, ennen kuin taas satoi.