Ensimmäinen kohtaaminen poikani kanssa ei sujunut ollenkaan hyvin. (Lue päiväkirjasivu 14.5.)

Seuraavana päivänä se uskalsi jo olla muuallakin kuin siellä sohvan alla tai omassa kopissaan, mihin emäntä kielsi minua menemästä. No, kielsi se sitä otustakin menemästä minun häkkiini. Kyllä se ensin vaati aika paljon tutkistelua, ennen kuin päätin, että kaipa sitä täytyy  alkaa sietämään, kun isäntäväki on sen tänne raahannut.

Mielistely-, väsytys- ja lepyttelytaktiikalla sekä tomeralla päättäväisyydellä se pentu minua liehitteli, hätyytteli ja kiusasi.

 Lopulta tulin siihen tulokseen, että kaipa sen kanssa voisi yrittää leikkiä.

Totesin, että kaipa minä saan tästä otuksesta koulutettua 
itselleni jonkinlaisen leikkikaverin.

Siinä se pentu kyllä teki virheen, että meni minun lempipaikalleni ja alkoi sieltä uhittelemaan ja huutelemaan kiusoittelevasti.

Päätin, että kyllä minä näytän, ettei täällä tuollaiset kirput hypi minun nenilleni. Hiukan kurinpalautusta niin kyllä liiat uhittelut jäävät....toivottavasti.

Kurinpalautuksen jälkeen saatoimmekin sulassa sovussa järsiä yhdessä kumpikin omaa luutamme. 

Aika lailla minua ärsyttää se, että se aina matkii ja haluaa tehdä sitä mitä minäkin tai leikkiä juuri sillä lelulla, millä minä leikin. En pidä siitä, että se yrittää aina ottaa samaa lelua, millä minä olen juuri leikkimässä emännän kanssa. Silloin en voi muuta kuin murahtaa sille. Yleensä silti emäntä yrittää pitää sen kurissa niin ettei meidän leikkimme ainakaan kovin paljon häiriinny.

Se on mukavaa, kun nyt pennun myötä olen alkanut saada ylimääräisiä välipalaherkkuja. Pennulla on nimittäin useampi ruokailuaika kuin mitä minulla on ollut ja nyt isäntäväki antaa  minullekin ainaskin pienen herkkupalan aina, kun pentukin saa ruokaa.

Sitä en kyllä voi sulattaa, kun se yöllä yrittää ängetä minun viereeni samaan sänkyyn nukkumaan. Silloin minun on ihan pakko murista niin uhkaavasti, että se älyää kömpiä takaisin omaan sänkyynsä nukkumaan.

Lue myös Bitin kommentit päivästä