Rakastan puruluiden järsintää.

Emäntä sanoo, että se on hyvä - pysyvät hampaat puhtaana ja terveenä.

ONNI ON ISO LUU.

 

Pentuna tykkäsin pienistä, valkoisista solmuluista, mutta kyllä iso koira tarvii kunnon luun. 

Iso puriste-fluoriluu on kaikkein paras.

 

Kivointa luuta on järsiä, kun joku pitää sitä tukevasti paikallaan. Silloin luuhun pääsee kunnolla kiinni. Varsinkin, kun luu on kutistunut pieneksi, ei siitä enää omilla tassuilla pysty pitämään kiinni. Emäntä kyllä sanoo, että siinä on sormet vaarassa, kun minä innostun luun loppua järsimään. Eikä se emäntä oikein innostu niistä pienistä luun palasista. Sanoo, ettei niistä ole kiva pitää kiinni, kun ne ovat yltä päältä limaisia kuolasta ja yllyttää minua viemään ne isännälle


SULJE IKKUNA