Näin me matkustamme autossa

 

Meillä on auton peräosassa oma häkki, jossa me matkustamme. Alussa häkissä ei ollut väliseinää, mutta kun Bitti pentuna pissasi häkkiin kesken matkan minkä seurauksena emäntä joutui kylvettämään meidät molemmat, isäntä laittoi väliseinän häkkiin. Minä olin siitä tyytyväinen, koska nyt saan matkan aikana rauhassa nukkua, kun Bitti ei pääse väliseinän läpi minua kiusaamaan. 

Bittille tuli alussa huono olo autossa, mutta nyt hiukan isompana se on onneksi päässyt siitä vaivasta. Tosin isäntä ja emäntä ovat edelleen tarkkoja siitä, ettei Bitille anneta ihan juuri ennen lähtöä ruokaa, ettei sille vaan taas tule huono oksennusolo.

Bitti monesti kyllästyy autossa matkan aikana, kun on kuulemma tylsää.
Minä olen tottunut autoilija ja osaan matkat ottaa rennosti nukkumalla. Mitä sitä turhia hötkyilemään. Olen yrittänyt Bitille opettaa, ettei auto kuitenkaan pysähdy emmekä ole perillä yhtään sen nopeammin, vaikka hän kuinka vikisisi. 


SULJE IKKUNA