KOIRATANSSI

ENSIMMÄINEN TANSSIKILPAILUNI
19.6.2005 Padasjoen kesäkarkelot

Alokasluokka Sijoitus: 3. (pisteet: 71,00 / 72,75 / 143,75 T)
LUE ARVOSTELU
Tuomarit: Marita Packalén(vastaava tuomari), 
Maria Dieckmann, Reija Puolakka, Kirsi Rantala

Saavuimme kilpailupaikalle hyvissä ajoin ennen kilpailun alkua. Näin meillä oli aikaa rauhassa ilmoittautua ja tietysti emäntä tarvitsi vaatteiden vaihtoaikaa.

Ennen kilpailun alkua saimme rauhassa tutustua  kehään ja minä sain nuuskia uudet hajut "kirsurekisteriini".

 

Kilpailukappaleenamme oli samba 
nimeltään "Samba de Janeiro".

Emäntä oli itse suunnitellut ja ommellut esiintymisasunsa. Minulle hän oli tehnyt pukunsa kankaasta huivin kaulaani. Se kyllä ensi alkuun tuntui vähän oudolta ja vähän sitä rapsuttelin. Mutta ei se loppujen lopuksi tahtia haitannut.

 

 

 

(Kuva on napattu Tahtitassujen sivulta. Kuvaajasta ei tietoa)
http://www.tahtitassut.net/

Oli hienoa, että kilpailupäivä oli poutainen, mutta aukealla kentällä oli todella kuuma. Onneni oli, että en ollut ainoa jolla oli kuuma. Kuumuudesta kärsivät myös kilpailutoverini. 

Minua kuumuus haittasi siten, että en meinannut jaksaa keskittyä tanssikuvioihin. Jotenkin silti jaksoin emännän kannustuksella suorittaa liikkeitä ja saimme tanssimme loppumaan samaan aikaan musiikin kanssa, vaikka emäntä pari koreografiaan suunnittelemaansa liikettä unohtikin minulla teettää. Urakan jälkeen emäntä palkitsi minut lihapullalla. NAM - kannatti uurastaa. Ja sitten pääsin juomaan ja telttaani lepäämään, kun emäntä meni katsomaan loput esitykset. 

Emäntä ei olettanut meidän sijoittuvan ja niinpä isännälle tuli kiire lähteä kameran takaa juosten hakemaan minua varjoisassa metsänreunassa olevasta teltastani, kun meidät kuulutettiin kehään hakemaan kolmannen sijan palkintoa.

 

Kuvassa alokasluokan parhaat.

 

3. 
Anitta ja Vili 
(kooikerhondje uros)
"Samba de Janeiro" / Bellini Brothers

2. 
Tiina ja Oiva
(shetlanninlammaskoira uros)
"Oiva" (Kis-Min Bandleader)
1. 
Elina ja Friikki
(staffordshirenbullterrieri narttu )
"Päivänsäde ja menninkäinen" / Yö

Kappale:
"Samba de Janeiro" - Bellini Brothers

Tulos: 
71,00 / 72,75 / 143,75 T

Arvostelu:
RP: Koira ei tänään syttynyt sambaan. uusi tilanne hämmensi. (68 / 70 / 138)
MD: (78 / 80 / 158)
MP: Nuori koira, jonka esiintymisvarmuus ei vielä ollut ihan kohdallaan. (73 / 71 / 144)
KR: Ohjaaja liikkuu loistavasti, koira kuitenkin miettii, onko kiva tanssia tässä turkissa. Liikkeet melko mukavia, kontakti katoaa. (65 / 70 / 135)
Kokemus oli hauska ja opettavainen. Ensi kerralla teemme taas parhaamme ja yritämme parantaa suoritustamme - jos ei sijoituksellisesti niin ainakin omaksi iloksemme. Emännällä onkin jo uusia koreografiaideoita ja suunnitelmia pää täynnä. Nähtäväksi jää mitä hän pääni menoksi keksii.

Esiintyminen on kivaa, kun tiedän sen jälkeen aina saavani jonkun hyvän herkkupalan. Ja muutenkin minusta on mukava olla huomion keskipisteenä.

   SULJE IKKUNA