"BITIN PÄIVÄKIRJA"
21.5.2006
ENSIMMÄINEN KYLPYREISSU
|
En arvannut iltalenkille lähtiessämme mitä
emäntä ja isäntä olivat pääni menoksi suunnitelleet. Takaisin kotiin
tultuamme minut ja Vili komennettiin pesuhuoneeseen, jonne isäntä oli
laittanut valmiiksi ison pesuammeen. Sinne isäntä laittoi vettä ja
emäntä nosti minut ammeeseen.
Aluksi minua tilanne kummastutti, mutta sitten keksin voivani juoda vettä, minulla kun oli lenkin jälkeen hiukan jano. Vili katseli minua kummissaan, hän kun ei vedestä pidä ollenkaan. Minusta pesu ei ollut ollenkaan kamalaa, oikeastaan se oli aika kivaa. Lisäksi oli mukava yllätys, kun emäntä antoi minulle nakinpalasia. Ihmettelin, että mistä hyvästä ne nyt tuli. |
Kylvyn jälkeen emäntä kuivasi minut huolellisesti. Sitten sainkin katsella, kun Vili joutui kylpyyn. Vili ei pitänyt ollenkaan vaan emännän nostaessa häntä ammeeseen Vili yritti välttää veteen joutumisen levittämällä tassut ammeen laidoille, josta emäntä joutui ne yksitellen irrottamaan ja laskemaan veteen. Kyllä Vilikin sitten sai nakinpalasia. Lisäksi Vilille laitettiin jotain valkoista vaahtoavaa ainetta turkkiin. Minulle ei laitettu. |