![]() |
"VILIN JA BITIN PÄIVÄKIRJA" |
|
|
20. - 21.6.2008
Juhannusagilitykisat Piikkiössä |
||
| Laumamme suuntasi juhannuksen viettoon Piikkiöön ja kuinkas muutoinkaan kuin agilitykisoihin. Asuntovaunu on mainio juttu, kun sen avulla koti kulkee sinne minne mekin ja on aina hyvä ruokailu-, nukkuma- ja vessapaikka mukana. |
Bittin lempipaikka vaunussa on isäntäväen sängyn alla. Siellä saa olla rauhassa ja turvassa, eikä kukaan vahingossakaan astu päälle. |
![]()
Me löysimme paljon kivoja, uusia hajuja. Kummankin piti tietenkin haistella samat kohdat. Ihan kisakenttien läheltä lähti mukava luontopolku "Peikkopolku", jossa kävimme kävelylenkeillä. Bittiä kyllä hiukan arvelutti polun varrella olleet peikot.
|
|
Ensimmäisellä radalla me kummatkin otimme
hyllyn.
Toisella radalla sitten jo kunnostauduimme. Se oli hyppyrata. Vili otti 0-tuloksella 2. palkinnon.
Nousunollaksi tämä ei kelvannut, kun hyppy-0 oli jo olemassa.
Bittikin otti tuloksen, kun rata oli "keinuvapaa", sijoitus oli 11. |
|
Seuraavana päivänä satoi kovasti. Päivän
ensimmäiseltä radalta Vili otti hyllyn. Bitilläkin jäi sijoitus
saamatta, vaikka hyllyä ei tullutkaan. Pitkä,
märkä nurmikko hidasti menoa ja Bitti arasteli nurmikon liukkautta.
Yliaikaa tuli reippaasti, kun Bitti pysähteli kesken rataa katsomaan
kysyvästi isäntää, että "oletko nyt ihan tosissasi, että mun
pitäis näin liukkaalla ja märällä nurmikolla muka hyppiä".
Päivän toisella radalla molemmat taas kokosivat itsensä. Vili nappasi 6. sijan 15:llä virhepisteellä ja muutaman sekunnin ajan ylityksellä.
|
|
Bittikin suoritti radan tosi hienosti. |
Ja Viliäkin paremmin. Bitti nappasi ensimmäisen palkinnon ja mikä parasta otti sen 0-tuloksella. Niinpä Bitti sitten saikin ilkkua Vilin jäävän häntä huonommaksi.
"Mites Vili
nyt suu pannaan? |