"VILIN JA BITIN AGILITYPÄIVÄKIRJA"

6.1.2008

Paikka: Noormarkku
Järjestäjä: WeCa
Tuomari: Kati Wala

Koska oma agilityseuramme järjesti kisat, niin isäntä malttoi pitää taukoa rakennuspuuhista ja päästi meidät kisaamaan. Harmikseni ne ottivat Bitinkin mukaan. Joko se muka osaa niin paljon, että sen kannattaa kisata, ei ainakaan minun mielestäni. Isännällä kyllä oli kova hinku päästä kisaamaan, eikä Bitti innossa jäänyt yhtään vähemmälle.

Ekassa kisassa Bitin vuoro oli ennen minua. Bitti ja varsinkin isäntä huokaisi helpotuksesta nähdessään, ettei tuomari ollut sijoittanut keinua radalle. Radalla Bitti otti kiellon puomilta ja sähelsi isännän kanssa keppien alussa ja lopussa oli ihmeissään isännän harjoitellessa valssia, mutta sai kuitenkin tuloksen.

Minun eka ratani ei mennyt edes niinkään mallikkaasti. Mulle tuli hylly, kun suoraan radan alussa olleiden kahden hypyn takana näkyi A-este, jolle ryntäsin, vaikka olisikin pitänyt kääntyä puomille. Ja kun A-este tultiin oikeassa järjestyksessä toisesta suunnasta, niin hyppäsin ne kaksi hyppyä vauhdilla läpi, vaikka eihän sitä lähtöhyppyä olisi saanut hypätä, kun olisi pitänyt huomata kääntyä renkaalle. Emäntä kyllä molemmissa kohdissa yritti mulle huudella, mutta kun mulla oli kaasu päällä ja jarru hukassa.

Toisella radalla minä sitten kuuntelinkin paremmin emäntää, varsinkin kun emäntä ajoissa karjaisi minut pois A-esteeltä yrittäessäni väärään aikaan sinne mennä. Mutta virhe tuli, kun emäntä näytti liian huolimattomasti yhden hypyn, jonka sitten juoksin emännän perässä ohi. Lisäksi hyppäsin yhden hypyn vähän liian vinosta kulmasta ja tuli potkaistua siitä rima alas. Mutta tulipa kuitenkin tulos tästä radasta.

Bitin toinen rata ei sitten mennytkään ihan yhtä hyvin pulkkaan kuin ensimmäinen, kun nyt se keinu sitten oli radalla. Alku meni keinulle asti hyvin, mutta sitten se Bitin keinumörkö istui keinulla pelottelemassa, eikä Bitti suostunut astumaan keinulle yhdelläkään tassulla. Muutaman yrityksen jälkeen isäntä antoi periksi ja he jättivät keinun välistä ja juoksivat muuten vain radan loppuun. 

 

Vilin tulos Medi-1:

K1: HYL
K2: 5.   11,03(48,03/1,03/10)
Bitin tulos Medi-1:

K1: 6.   15,29(49,29/5,29/10)
K2: HYL

SULJE IKKUNA