Sisällä Vili on helpompi houkutella mukaan leikkiin.

Olohuoneen sohvalta näkee hyvin vahtia mitä naapurit puuhaavat.
Kun oikein osaa kurkottaa päätä, voi nähdä tielläkin liikkujat tai toisella puolella pururadalla kulkevat.

Meillä on välillä vahtivuorot. Toisen vahtiessa toinen voi nukkua.

       

Minun lempinukkumapaikkani päivällä on olohuoneen sohvalla. Siinä on sopivasti tilaa ja emännän tekemä mukava tyyny pään alle. Vasta nyt olen huomannut kuinka mukava on, kun nukkuessa on tyyny mille kallistaa päänsä. Emäntä ja isäntä nauravat minun nukkumatyylilleni, kun minusta on mukava nukkua myös selälläni tassut kohti kattoa.

Keittiön pöydän alla on myös mukava torkkumispaikka. 

Illalla, kun isäntäväki menee nukkumaan, minä ja Vili menemme myös makuuhuoneeseen, jossa meillä kummallakin on oma pehmohäkki nukkumasoppenamme:  minulla isännän puolella sänkyä ja Vilillä sängyn toisella puolella emännän vieressä.

Vili on ominut isännän työhuoneessa olevan tuolin, missä hän tykkää päivisin nukkua. Siitä on kuulemme hyvä tarkkailla, kun emäntä puuhailee tietokoneen kanssa.

Vili kiusaa, että minä pidän isäntää idolinani. No, ehkä vähän pidänkin. Mutta kyllä emännänkin sylissä voi kelliä, ainakin, jos isäntä ei ole kotona. Kun isäntä tulee töistä kotiin, minulla on riemu ylimmillään. Menen vastaan, enkä tiedä miten päin kieppuisin.

Kyllä Vilikin saa hepulin aina, kun isäntä tai emäntä pienenkin poissaolon jälkeen tulee takaisin kotiin.

Vilin tervetulohymy kotiintulijalle.

Aamulla heräämme klo 6 jälkeen ja haluamme heti saada aamuruokamme ja sitten aamulenkille. Arkisin se onnistuukin ihan helposti, kun isäntä kuitenkin silloin herää töihin lähdön vuoksi. Viikonloppuna voimme antaa isännän nukkua hiukan kauemmin, mutta kyllä me viimeistään klo 6.30 käymme sitten häntä herättelemässä. Sen olemme todenneet, että emäntää on turha yrittää saada hereille, ei hän herää kuitenkaan. Aamupalan ja -lenkin jälkeen käperrymme isännän viereen sohvalle rapsutettavaksi, vaikka isäntä kyllä yrittää lukea päivän sanomalehteä. Isännän (ja emännän) lähdettyä töihin, voimme käydä uudestaan nukkumaan.

Klo 16-17 välillä saamme hiukan välipalaa ja pääsemme taas ulos haistelemaan kivoja hajuja. Lenkin jälkeen pitää saada leikkihetki isännän tai emännän kanssa, mieluummin tietysti molempien. Ja tähän ei tietenkään vaikuta se, vaikka juuri ennen lenkkiä olisi leikitty.

Iltaruoka pitää tulla tasan klo 20.00. Meillä on tarkka sisäinen kello ja mikäli isäntäväki ei huomaa kellon kulkua, niin me kyllä muistutamme. Alamme ensin tuijotuskampanjan. Mikäli se ei auta, voimme tuijotuksen lisäksi pikkaisen vinkaista. Jos sekään ei vaikuta, niin tassulla läpsäisyä tai syliin hyppäämistä ne eivät ainakaan voi olla huomaamatta. Syömisen jälkeen pitää taas tietty päästä kävelylle, jonka jälkeen voikin käpertyä isännän syliin telkkaria katsomaan. Kun sylissä tulee liian kuuma, käyn välillä keittiön pöydän alla tai sohvalla nukkumassa.

Nyt kun emäntä on kotona, meillä on päivälläkin seuraa. Olemme huomanneet saavamme nukuttua paljon vähemmän päiväunia, kun emäntä pitää meille koulua. Treenaamme kaikenlaisia juttuja. Tällä hetkellä Vili harjoittelee tavaran siirtämistä lautaselta toiselle. Lautaset ovat emännän mukaan siinä vain sen vuoksi, että niitä siirtämällä saa sitten helposti määriteltyä mistä siirretään ja mihin, kunhan Vili ensin oppii tekemään siirron silloin, kun lautaset ovat ihan vierekkäin. Minullekin emäntä yritti sitä opettaa, mutta ei se mennyt jakeluun ja emäntä ainakin toistaiseksi luovutti. Sanoi, että on muita asioita mihin pitää ensin keskittyä. Pitää kuulemma saada opittua seuraavaan koiratanssikisaan lisää temppuja.

Lisäksi Vili opettelee kosketusalustalle pysähtymistä ja siinä pysymistä kunnes saa luvan kanssa siitä poistua. Kosketusalusta oli Vilillä eilen (18.11.) mukana agilitytreeneissäkin, kun hän treenasi A-esteen ja puomin loppukontaktia. Tehotreeni johtui viime viikonlopun agikisasta, jossa Vili otti kahdella radalla virhepisteet A-esteen loppukontaktista.

Vili kertoo:
Bitille emäntä on nyt opettanut jalkojen välissä kävelyä, jonka Bitti onkin jo aika hyvin oppinut. Lisäksi emäntä yrittää opettaa Bitin peruuttamaan. Se on Bitillä vielä vähän hakusessa. Emäntä meinaa Bitin kanssa välillä turhautua, kun juuri luullessaan Bitin oppineen jotain, Bitti tuntuu unohtavan koko asian totaalisesti ja emännän pitää alkaa taas melkein alusta uudestaan.

Kun minulla on tylsää tai haluan osoittaa, että nyt minua ei huomioida ollenkaan, osoitan sen kyllä (kts. vier. kuva). Emäntä sanoo tätä minun "ryytymisasennokseni".

Minä rakastan heittoleikkejä, missä minulle heitetään jotain ja minä saan rynnätä perään hakemaan. Mutta ei heittoesineeksi käy ihan mikä tahansa. Tällä hetkellä mieluisin heittolelu on isännän minulle ostama muovinen, vinkuva nystyräpallo tai pieni lateksipossu.

Bitti pitää enemmän vetoleikeistä eikä kovin paljon perusta heittoleikeistä paitsi ison lateksipossun kanssa, mutta sitäkin Bitti mieluummin kiskoo tai retuuttaa. 

Heittoleikeissä yleensä käy niin, että Bitti kyllä juoksee heitetyn esineen perään, koskettaa sitä, mutta sitten jättää sen siihen lojumaan ja juoksee takaisin noutamatta.

     

Isäntä osti Bitille pienen pehmeän pallon - on kuulemma kissan lelu. Sen kanssa Bitillä riittää pitkiä aikoja ihan "omaa hauskaa". Bitti heittää sitä itse itselleen, vaanii ja sitten loikkaa sen perään. 

    
Usein Bitillä käy vahinko ja sitten hän tarvitsee emännän apua sohvaa 
nostamaan, kun muuten ei mahdu sohvan alle palloa noutamaan. 

Yllätys oli suuri, mutta mukava, kun isännän työkaveri poikkesi tuomaan meille peuran jalan. Suurimman osan isäntä laittoi pakastimeen, mutta kyllä me saimme hiukan maistaa.

Bitti arasteli kovin ja ihmetteli jalkaa, mutta minä kyllä kävin kiinni heti luvan saatuani.

Kunhan isännällä on aikaa, niin me alamme jalan kanssa kuulemma harjoitella jäljestämistä, mihin saimme jo hiukan tutustua koikkerien kesäpäivillä.