"VILIN JA BITIN PÄIVÄKIRJA"

25.7.2008

Eläinlääkärillä

 

 

Vili kertoo:
Isäntä oli tilannut meille eläinlääkäriajan Tampereelta, koska Porista ei kuulemma löytynyt hyvää, joka olisi osannut tarkistaa meidän silmät ja ottaa Bitiltä polvi- ja lonkkakuvat tutkimista varten.

 

Oli kauhean kova helle, kun meidän piti sulloutua autoon. Onneksi isäntä on aikanaan ostanut hyvän auton, että on ilmastointi. Ilman sitä matkan teko olisi ollut tosi tukalaa.

 

Perille päästyämme emäntä vaati meitä kanssaan odotustiloihin istuskelemaan siksi aikaa, että isäntä kävi ilmoittamassa meidät saapuneiksi ja hoitamassa tarkastukseen liittyvät paperiasiat. Me olisimme kyllä mieluummin ryntäilleet ympäri huonetta nuuskimassa ja tutkimassa uusia, outoja hajuja. Paikalla oli muitakin koiria ja niille Bittin piti hiukan haukkua.

Emäntä oli ollut huolimaton ja unohtanut ottaa meidän namit mukaan. Bitin oli tarkoitus mennä röntgeniin, joten hänelle ei olisikaan saanut antaa, mutta kyllä minä olisin voinut syödä ne Bitinkin namit. Odotusaulassa oli minun onnekseni ruokien näytepakkauksia ja emäntä otti yhden pikkupussin, josta sain vähän maistaa.

   

Sitten pääsimme lääkärin vastaanotolle, jossa vuorotellen lääkäri tutki meidän silmämme. Totesi, että kummallakin on hyvät silmät. Me kyllä sen tiesimme, mutta nytpä tuli sitten oikein lääkärin vahvistus asialle.

 
Ajanvarauksessa oli tullut jotain hämminkiä ja jouduimme odottelemaan pitkän ajan ennen kuin Bitti pääsi röntgenkuviin. 

 

Bittiä alkoi odottelu väsyttää.

  

 

Lopulta Bitti pääsi tutkimuksiin.

Minä jouduin emännän kanssa odottelemaan aulassa. Meinasi kyllästyttää. Onneksi emäntä rapsutti ja jos välillä meinasi pitää taukoa, niin minä kyllä muistutin, että käsi käymään.

Välillä sain lisää nameja. 

Onneksi emäntä oli muistanut ottaa mukaan vesipullon. Kun oli niin kuuma, että kyllä se vesi välillä maistuikin hyvältä.

 
Lopulta isäntä tuli sanomaan, että Bitti on tullut tutkimuksista ja on kohta heräilemässä. Menimme emännän kanssa katsomaan. Minä kyllä hämmästelin, kun ei Bitti meinannut ensin ollenkaan herätä. Ja kun heräsi, niin oli unohtanut miten kävellään suoraan. Mutta ei Bitti kuitenkaan halunnut olla kannettavana. Sitkeästi hän käveli autolle omin tassuin.
 

TUTKIMUSTULOKSET

VILI:
silmät Ei HC-, PRA- tai RD-muutoksia

BITTI:
silmätutkimus ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
kyynärnivelet 0/0
lonkkanivelet A/A
polvilumpiolux.med. 0/0
hampaat OK
DNA vWd vapaa

 

SULJE IKKUNA